Vihreä lippu -toiminnan tulokset perustuvat muun muassa osallistujille annettavaan jatkuvaan tukeen ja palautteeseen. Tämän vuoksi ohjelmassa on vuosittainen osallistumismaksu. Vihreä lippu -toiminta kuitenkin yleensä maksaa itsensä monin kerroin takaisin toiminnan tuloksena pienentyneinä vesi-, energia-, ja jätemaksuina!
Lukuvuosimaksut
Vihreä lippu -ohjelmassa on vuosittainen osallistumismaksu, joka määräytyy yksikön koon perusteella, seuraavat hinnat ovat voimassa vuoden 2023 loppuun saakka:
- 550 € yli 100 oppilaan/lapsen yksiköille
- 275 € korkeintaan 100 oppilaan/lapsen yksiköille
- 150 € Kestävän Vihreä lippu -tason saavuttaneille yksiköille. Kestävälle tasolle siirrytään suoraan viiden hyväksytyn projektin jälkeen. Kestävä taso on tunnustus pitkäjänteisestä toiminnasta.
Laskutus tapahtuu aloitusajankohdan mukaisesti joko kevät- tai syyslukukauden alussa. Jos olette aloittamassa toimintaa syyslukukauden alussa, teille lähetetään ensimmäinen lasku syyskuussa, vaikka ilmoittautuisitte mukaan ohjelmaan jo monta kuukautta aikaisemmin. Mukaan kannattaa siis ilmoittautua ajoissa, jotta saatte kaikki osallistujamateriaalit käyttöönne perehtymistä varten!
Edullisempi yhteishinta suurelle määrälle saman kunnan tai yrityksen yksiköitä? Ota yhteyttä ja kysy tarjousta!
Uudistuksen ja kustannusten nousun myötä hintamme muuttuvat hieman vuoden 2024 alusta alkaen:
- 600 € yli 100 oppilaan/lapsen yksiköille
- 250€ yli 100 oppilaan/lapsen kestävän tason yksiköille
- 300 € korkeintaan 100 oppilaan/lapsen yksiköille
- 200€ korkeintaan 100 oppilaan/lapsen kestävän tason yksiköille
Usein kysyttyä osallistumismaksuista:
Vihreän lipun lukukausimaksu kattaa:
- Vihreä lippu -osallistujasivujen tukimateriaalit:
- Valmiin toimintamallin ja ohjeet Vihreä lippu -toimintaan
- Kattavat, tutkimustietoon perustuvat materiaalit Vihreän lipun 9 teemaan
- Sähköisen vinkkipankin, jossa on yli 300 ympäristökasvatuksen toimintavinkkiä eri-ikäisille
- Neuvontapalvelut puhelimitse ja sähköpostitse
- Yksilöllisen palautteen toiminnasta kahdesti jokaisen projektin aikana
- Laadukkaan, kotimaisen Vihreän lipun
- Kansainvälisen Eco-Schools-sertifioinnin ja yhteyden Eco-Schools-osallistujiin muissa maissa
- Vihreä lippu -uutiskirjeen ja muun osallistujatiedotuksen
- Ympäristökasvatus-lehden (printtilehti 1x ja verkkolehti 3x vuodessa)
Lisäksi ohjelman alueelliset edistäjät eri puolilla maata tarjoavat koulutuksia, tapaamisia ja tukea omalla alueellaan.
Vihreä lippu on paljon enemmän kuin pelkkää opetusmateriaalia: sen tulokset perustuvat mm. osallistujille annettavaan jatkuvaan tukeen ja palautteeseen. Saamme ohjelman toteuttamiseen valtionavustusta sekä yksityisten lahjoittajien tukea, mutta ne eivät yksin riitä kaikkien niiden kustannusten kattamiseen, joita ohjelman toteuttamisesta meille syntyy. Tämän vuoksi ohjelmassa on lukukausimaksu.
Vihreä lippu -ohjelman taustalla on voittoa tavoittelematon yhdistys, joten kaikki ohjelman tuotot menevät suoraan osallistujien laadukkaaseen palveluun sekä Vihreän lipun toiminnan ja materiaalien ylläpitämiseen ja kehittämiseen.
Lukuvuosimaksuja ei kannata pelästyä, sillä Vihreä lippu -ohjelmaan liittyminen useimmiten maksaa itsensä monin kerroin takaisin toiminnan tuloksena pienentyneinä vesi-, energia-, ja jätemaksuina! Mikäli kuntanne ei vielä tue Vihreän lipun osallistumismaksuissa, kannattaa kunnan kanssa yrittää neuvotella Vihreä lippu -toiminnan tuloksena kertyneiden säästöjen kompensoimisesta rahallisesti.
Useampi kuin yksi yksikkö voivat maksaa yhteisen Vihreä lippu -osallistumismaksun, mikäli ne toteuttavat Vihreä lippu -toimintaa yhteistyössä (yhteinen ympäristöraati ja/tai aikuisten ympäristötiimi) ja tekevät toiminnastaan yhteisen toimintasuunnitelman ja raportin.
Yhteistyössä voivat toimia ja yhteisen toimintasuunnitelman tehdä:
- hallinnollisesti yhdessä toimivat ja lähellä toisiaan sijaitsevat yksiköt (esim. saman koulun kaksi lähekkäin sijaitsevaa toimipistettä)
- samassa toimipisteessä sijaitsevat yksiköt (esim. samassa monitoimitalossa sijaitsevat koulu ja päiväkoti).
Jos haluat ilmoittaa useamman yksikön samalla osallistumismaksulla mukaan ohjelmaan, olethan meihin ennen ilmoittautumista yhteydessä varmistaaksesi, että yhdessä toimimisen ehdot täyttyvät kohdallanne!
Vihreä lippu -kumppanikunnat
Vihreä lippu -kumppanikunnat kannustavat kasvatusyksiköitään osallistumaan Vihreään lippuun. Kumppanikunnat maksavat ohjelman osallistumismaksut osin tai kokonaan, suoraan kunnan budjetista! Katso tarkemmat kuntakohtaiset tiedot alta.
Vihreä lippu -kumppanikuntia ovat:
Päiväkodit: Oulun kaupungin varhaiskasvatus maksaa kaikkien kunnan omistamien päiväkotien Vihreä lippu -lukuvuosimaksut. Lisätietoa ja tukea toiminnan aloittamiseen: alakooki.vaka(at)ouka.fi.
Koulut: Oulun kaupungin Sivistys- ja kulttuuripalvelut maksaa kunnan omistamien koulujen Vihreä lippu -lukuvuosimaksun kolmelta ensimmäiseltä vuodelta, tämän jälkeen koulut vastaavat itse maksuista.
- Lisätietoa maksuasioista: Pirjo Rytilahti, pirjo.rytilahti(at)ouka.fi, p. 050-3166667.
- Tukea toiminnan aloittamiseen: Outi Mustonen, luontokoulu(a)eduouka.fi, p. 044-7039156
Espoon kaupunki maksaa kaupungin päiväkotien ja koulujen Vihreä lippu -lukuvuosimaksut.
- Lisätietoa päivähoitoyksiköiden maksuasioista: Varpu Ojala / Suomenkielinen varhaiskasvatus, varpu.ojala(a)espoo.fi
- Tukea toiminnan aloittamiseen: Katri Luukkonen / Villa Elfvikin luontotalo, katri.luukkonen(a)espoo.fi.
Vantaan kaupunki maksaa kaupungin päiväkotien ja lukioiden Vihreä lippu -lukuvuosimaksut sekä puolet peruskoulujen lukuvuosimaksuista.
- Lisätietoa maksuasioista: Noora Ilola / Vantaan Sivistystoimi, noora.ilola(a)vantaa.fi
- Tukea toiminnan aloittamiseen: Katja Lembidakis / Vantaan luontokoulu katja.lembidakis(a)vantaanluontokoulu.fi.
Kouvolan kaupunki maksaa sekä varhaiskasvatuksen että koulujen Vihreä lippu -osallistumismaksut.
Lisätietoa ja tukea toiminnan aloittamiseen:
- Varhaiskasvatus: Marjo Pakkanen, marjo.pakkanen(a)kouvola.fi, puh. 020 615 7056
- Koulut: Timo Martikainen, timo.martikainen(a)kouvola.fi, puh. 020 615 6755
Tampereen kaupunki tukee kouluja ja päiväkoteja Vihreä lippu -osallistumismaksuissa, ks. tarkemmat tiedot kaupungin sisäisestä intrasta Taskusta.
- Tukea toiminnan aloittamiseen: Tampereen Luontokoulu Korento, luontokoulu(a)tampere.fi