Vuoden Vihreä lippu -toimijat tuovat ihailtavaa osallisuutta ympäristökasvatukseen – lue vinkit ja kokemukset!

Vuoden Vihreä lippu -toimijoiksi valittiin tänä vuonna Nilsiän yhtenäiskoulu ja lukio, Jaakonpuiston päiväkoti sekä Asukaspuisto Fyyri, Asukaspuisto Piennarpiha ja Asukaspuisto Veikonvintti. Palkittuja yhdistää lasten ja nuorten onnistunut osallistaminen ja monipuolinen toiminta kestävän kehityksen tietojen ja taitojen parissa.

Vuoden Vihreä lippu -toimijapalkinto on tunnustus esimerkillisestä kestävän kehityksen kasvatuksesta. Palkinto myönnetään vuosittain 2–3 toimijalle, jotka Vihreä lippu -toimikunta valitsee.

Yhteinen maapallo yhdistää alakoulusta lukioon

Kuopiolainen Nilsiän yhtenäiskoulu ja lukio palkittiin erityisesti monipuolisesta ja vaikuttavasta toiminnasta yhteinen maapallo -projektin parissa. Koko koulu alakoulusta lukioon oli aktiivisesti mukana projektin toteutuksessa.

Alakoululla pidettiin kekseliästä Vihreä lippu -kerhoa, joka kokoontui viikoittain pitkällä välitunnilla tekemään oppilaiden toiveiden mukaisia tempauksia, kuten kierrätyslaatikoiden tuunaamista, liikuntapelejä ja tietokilpailuja.

Vihreä lippu -kerhon jäsenet esittelevät tekemiään sormikuvioita.

Vihreä lippu -kerhon jäsenet esittelevät askartelemiaan sormikuvioita. Kuva: Soili Kinnunen.

Lukion Vihreä lippu -raatilaiset kierrättävät uusiin kierrätysastioihin.

Uudet kierrätysastiat lukiolaisten käytössä. Kuva: Leila Tolonen.

Lukiossa ja yläkoulussa on käsitelty yhteistä maapalloa muun muassa tutustumalla vaateteollisuuden epäkohtiin. Peruskoulussa on käsitelty ilmastonmuutosta monialaisen oppimisen kokonaisuutena. Konkreettisena tekona koulussa on myös aloitettu muovinkierrätys ja osa wc-tiloista on merkitty unisex-vessoiksi tasa-arvon lisäämiseksi.

”Alakoulussa aloitetaan leikkien ja pelien avulla. Samalla tulee tietoa ja pohtimista mukaan. Jokaisesta alakoulun luokasta on myös edustus Vihreä lippu -toiminnassa, joten viestit ja toiveet kulkevat hyvin koko koulussa. Tässä on sitten hyvä pohja jatkaa yläkouluun ja lukioon, missä tieto ja tiede painottuvat toiminnan lomassa”, alakoulun Vihreä lippu -ohjaaja ja luokanopettaja Soili Kinnunen.

Yläkoulun Vihreä lippu -ohjaaja ja opettaja Paula Härkönen lisää, että eri-ikäisiä lapsia ja nuoria sisältävällä joukolla on tärkeää toimia välillä yhdessä ja välillä eriyttäen.

”Yhdessä tekemisen täytyy tulla luonnostaan, se ei voi olla niin sanotusti päälle liimattua”, Härkönen kertoo.

Kinnusen ja Härkösen mielestä onnistuneen kestävän kehityksen salaisuus on yhdessä toimiminen, oppiminen ja oivaltaminen. Myönteiset elämykset ja kokemukset ovat tärkeitä. On hyvä myös alusta saakka antaa vastuuta toiminnasta.

”Oppilaiden ideat ovat maailman tärkeimpiä, siihen perustuu hyvä ja iloinen toiminta”, Kinnunen kuvailee.

Osallisuudesta intoa ja ideoita lapsille

Kouvolalainen Jaakonpuiston päiväkoti vahvisti lähiympäristö-projektissaan erityisen onnistuneesti lasten luontosuhdetta ja osallisti kaikki lapset mukaan toimintaan. Jaakonpuiston päiväkoti on vuoropäiväkoti, jossa on paikalla päivästä riippuen eri kokoonpano lapsia. Korona-aikana kaikkien päiväkodin ryhmien yhteisiä suuria kokouksia on pitänyt välttää, mutta lapset ovat päässeet vuorollaan edustamaan ryhmäänsä ympäristöraadissa. Osa raadeista on myös kuvattu videolle kaikkien katsottavaksi.

”Olemme halunneet, että mahdollisimman moni lapsi pääsee vaikuttamaan ja saa kokemuksen siitä, hänen mielipiteensä on tärkeä”, varhaiskasvatuksen opettaja Hanna Backman kertoo.

Projektin aikana onkin tehty monia lasten ideoimia tempauksia, kuten lasten lintuviikon juhlistaminen lintudiskolla, jossa muun muassa tanssittiin tiputanssia. Lasten aidon osallisuuden lisäksi Backman ja varhaiskasvatuksen opettaja Suvi Huumo vinkkaavat onnistuneen kestävän kehityksen varhaiskasvatuksen avuksi tarinoiden ja draaman keinojen hyödyntämistä. Esimerkiksi maskotti Sisu-saukko on innostanut lapsia ympäristötekoihin.

Päiväkodin maskotti Sisu-saukko metsäretkellä.

Sisu-saukko mukana metsäretkellä. Kuva: Jaakonpuiston päiväkoti.

”Esimerkiksi kerran Sisun vierailun jälkeisenä päivänä yhdellä lapsista meinasi jäädä ruokaa hävikkiin. Silloin toinen lapsi sanoi, että ruokaa ei saisi laittaa roskiin, kun Sisulle tulee paha mieli, jos ei pidetä huolta maapallosta. Hahmot ja tarinat voivat jäädä vahvasti mieleen ja opettaa”, Backman kertoo.

Huomo korostaa myös, että on myös tärkeää vahvistaa luontosuhdetta ja tarjota mahdollisuuksia luontokokemuksiin.

”On tärkeää, että mennään luontoon. Ollaan esimerkiksi metsässä, nautitaan, kuunnellaan ja tutkitaan. Luontosuhteen vahvistaminen on tärkeää, jotta luonnosta tulee tärkeä itselle”, Huomo kertoo.

Projektin kohokohtia ovat olleet muun muassa retket, joilla on tutustuttu kotikaupunkiin Kouvolaan sekä lähiympäristön eläimiä esittelevän lehden teko. Jaakonpuiston päiväkoti on myös kannustanut esimerkillisesti muita mukaan kestävään toimintaan. Yhdessä mietityt kestävät toimintatavat, eli Vihreä lippu -tavat, kiinnitettiin lasten ideana myös ohikulkijoiden näkyville päiväkodin pääoven ikkunaan. Koko päiväkodin voimin on myös haastettu läheinen alakoulu mukaan Vihreään lippuun yhdessä kuvatulla videolla. Lapset laulavat viestissä päiväkodin Vihreän lipun laulun ja pyytävät koulua lähtemään mukaan, jotta he voivat jatkaa Vihreä lippu -toimintaan koululaisina.

Kekseliästä osallistamista asukaspuistoissa

Kirkkonummelaiset Asukaspuisto Fyyri, Asukaspuisto Piennarpiha ja Asukaspuisto Veikonvintti saivat yhteisen vuoden toimija -palkinnon ensimmäisestä Vihreä lippu -projektistaan, jonka teemana oli jätteiden vähentäminen. Palkinto myönnettiin erityisesti upeasta osallistamisesta, jossa on onnistuttu hienosti, vaikka puiston kävijät vaihtelevat päivittäin.

Puiston kävijöiden osallisuus oli läsnä teeman valinnasta alkaen kekseliäillä keinoilla: teemasta äänestettiin Facebook-sivulla olevalla sähköisellä lomakkeella ja asukaspuistojen keittiössä olleiden äänestyslistojen kautta. Koronatilanteesta johtuen ympäristöraateja ei pystytty pitämään montaa, mutta puiston kävijöiden ääni tuotiin mukaan toiminnan ympärillä käytyjen keskustelujen avulla.

Lapset harjoittelevat kierrättämistä.

Kierrätyksen harjoittelua. Kuva: Nina Heiliö.

Asukaspuisto Fyyrin ekosankarit toiminnassa.

Ekosankarit kierrättämässä. Kuva: Karita Mäkivuokko.

Puistoissa toteutettiin monipuolisesti toimintaa, joka herätti siellä käyviä perheitä jätteiden vähentämiseen ja kierrätykseen myös kotona. Asukaspuisto Fyyrissä kohokohtana oli ekosankarileikki, jossa lapset harjoittelivat ekosankariviitat selässään kestävää toimintaa, kuten lajittelua. Leikkiä pystyi jatkamaan kotonakin puistosta lainaan saatavalla ekosankarikassilla, jonka palauttaessaan lapsi julistettiin ekosankariksi ja hän sai tästä ekosankarimerkin. Asukaspuisto Veikonvintissä ja Asukaspuisto Piennarpihalla järjestettiin puolestaan muun muassa kestävän kehityksen ja jätteiden vähentämisen teemaiset olympialaiset.

”Huomasimme, että mitä konkreettisempaa toiminta oli, sitä paremmin perheet toimintaan osallistuivat. Lasten leikkien rinnalla oli helppo keskustella perheiden kanssa ympäristöasioista ja saada aikuisetkin innostumaan. Lapsiasiakkaamme ovat enimmäkseen 0–2-vuotiaita, joten vanhempien innostuminen ja mukaan saaminen on asukaspuistotoiminnassa äärimmäisen tärkeää. Vanhempien kautta asenteet ja toimintatavat siirtyvät luontaisesti lapsille”, Asukaspuisto Fyyrin avoimen toiminnan ohjaaja Nina Heiliö kertoo.

Heiliö on huomannut, että asukaspuiston työntekijöiden innostus kestävän kehityksen toimintaan on oleellista, jotta vastaava into syttyy myös lapsissa ja heidän vanhemmissaan.

”Itse omin käsin tekeminen on todella tärkeää! Olemme niin sanotusti unohtaneet luennoimisen sekä opettamalla opettamisen ja tarjonneet mahdollisuuksia oivaltaa itse, kokeilla itse sekä tehdä itse”, Heiliö vinkkaa.

Vuoden toimijat palkitaan kunniakirjoilla sekä 100 euron stipendeillä, joilla he voivat juhlistaa erinomaista Vihreä lippu -toimintaansa yhdessä lasten ja nuorten kanssa.

Vihreä lippu | FEE Suomi
Lintulahdenkatu 10, 5. krs
00500 Helsinki

+358 45 123 8419
vihrealippu@feesuomi.fi

Tilaa uutiskirje

Saat ympäristökasvatuksen kiinnostavimmat koulutukset, tapahtumat, materiaalit ja tutkimusuutiset näppärästi sähköpostiisi! Tietosuojaselosteemme löytyy tästä.