Vihreä lippu myönnettiin 111 toimijalle – kolme uutta kestävän tason osallistujaa
Vihreä lippu -ympäristösertifikaatti myönnettiin tänä keväänä yhteensä 111 kasvatusalan toimijalle. Lisäksi kolme toimijaa siirrettiin Kestävälle Vihreä lippu -tasolle tunnustuksena vakiintuneesta ja pitkäjänteisestä ympäristökasvatustyöstä.
Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi myönsi Vihreän lipun tänä keväänä yhteensä 52 päiväkodille sekä 59 koululle eri puolilta Suomea!
Ensimmäisen Vihreän lippunsa ansaitsi tänä keväänä 14 toimijaa: Mainingin koulu Espoosta, Kuivalahden koulu Eurajoelta, Koijärven koulu-päiväkoti Forssasta, Sippolan, Vuokkolan ja Jaakonpuiston päiväkodit Kouvolasta, Limingan lukio, Yttermalax skola Maalahdelta, Kuukkelin päiväkoti Oulusta, Kalaholman koulu Porista, Rautajärven koulu Pälkäneeltä sekä Länsi-Tesoman päiväkoti, Lamminpään päiväkoti ja Pohjois-Hervannan koulu Tampereelta.
Lisäksi kolme osallistujatahoa – Heinijärven päiväkoti Hämeenkyröstä, Nissnikun koulu Kirkkonummelta ja päiväkoti Vihreä Willa Seinäjoelta – siirrettiin Kestävälle Vihreä lippu -tasolle tunnustuksena vakiintuneesta ja pitkäjänteisestä Vihreä lippu -toiminnasta.
FEE Suomi onnittelee kaikkia tänä keväänä Vihreän lipun ansainneita ja kestävälle tasolle siirtyneitä upeasta ja tuloksekkaasta ympäristökasvatustyöstä!
Vihreä lippu on kasvatusalan kestävän kehityksen ohjelma ja ympäristösertifikaatti, joka täyttää tänä keväänä Suomessa pyöreät 20 vuotta. Se on osa kansainvälistä Eco-Schools-ohjelmaa, maailman suurinta koulujen ja päiväkotien kestävän kehityksen verkostoa, joka toimii yhteensä 68:ssä eri maassa ympäri maailman.
Vihreä lippu myönnetään tunnustukseksi ohjelman kriteerit täyttävästä osallistavasta, suunnitelmallisesta ja laadukkaasta kestävän kehityksen työstä.
Kun ruokaa otamme sopivasti, niin kaikki menee vatsaan asti.
Ruokahävikkiä pienentää koitamme, keittiöltä ruokaa kotiin ostamme.
Metsästä on hyötyä, marjat ja sienet tulee syötyä.
Me tykkäämme ulkoilusta säällä kuin säällä, ei tarvita pleikkaria tai tv:tä mukaviin touhuihin täällä!
Omin jaloin liikumme lähimaastoon, ei pääse pakokaasuja ilmastoon.
Hankinnoissa harkintaa, ensin varastot tutkimme ja sitten ostoslistaa mietimme.
Jätteet tarkasti lajittelemme ja kierrätyspisteisiin toimitamme.
WC:n vedämme vain kerran ja hampaiden purskutteluun otamme vettä vain ”tipan verran”.– Ote Vihreä lippu -tavoista: Koivurinteen päiväkoti, Virrat
Kaikki Vihreän lipun käyttöoikeuden omaavat toimijat näet ohjelman osallistujalistasta ja -kartalta.
Lisätietoa:
Iitu Kiminki
Vihreä lippu -ohjelmapäällikkö
iitu.kiminki@feesuomi.fi
050 441 2334