Arkisto: lokakuu 2024
Blogi: Kyynistymistä vastaan
Havaitsin kesällä, että olin huomaamattani kyynistynyt. Ulkona oli mitä kaunein kesäpäivä, mutten osannut iloita siitä. Mieleni suojautui toistuvien kriisien muovaamana, kertomalla miten tämäkin pian kääntyy kärsimykseksi. Havahduin ja yritin kohdata tunteen uteliaalla kiinnostuksella. Miten minä olen tällaiseen luisunut? Mitä kyynisyys yrittää kertoa? Olen sosiaalipsykologi ja aiemassa työssäni erikoistunut ympäristötunteisiin. Siksi olen viime vuosien aika tutustunut…
Lue lisääVihreä lippu Case: Epoon koulussa innostuttiin Vihreä lippu -toiminnasta
Vihreä lippu on Suomen suurin kestävän kehityksen ohjelma ja kansainvälinen ympäristömerkki päiväkodeille, kouluille, oppilaitoksille ja vapaa-ajan toimijoille. Epoon koulu sai viime keväänä ensimmäisen Vihreä lippu –projektinsa päätökseen ja koululle myönnettiin Vihreä lippu -sertifikaatti osoitukseksi toiminnan jatkuvasta kehittämisestä kestävämmäksi. Epoon koulu on tällä hetkellä Porvoon ainoa Vihreän lipun koulu. Millainen oli Epoon koulun ensimmäinen Vihreä lippu…
Lue lisää