
Kestävän kehityksen ohjelma ja
ympäristösertifikaatti päiväkodeille, kouluille,
oppilaitoksille ja vapaa-ajan toimijoille.
137 toimijalle myönnettiin Vihreä lippu tunnustuksena merkityksellisestä ympäristökasvatustoiminnasta

Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi on myöntänyt Vihreä lippu -toimikunnan päätöksellä 15.5.2023 Vihreän lipun 67 päiväkodille, 64 koululle ja kolmelle vapaa-ajan toimijalle osoitukseksi menestyksekkäästä toiminnasta ohjelman parissa. Lisäksi kahdeksan toimijaa nostettiin kestävälle Vihreä lippu -tasolle erityistunnustuksena pitkäjänteisestä ja...
Vaikuttavimpien ympäristötekojen listat tukemaan päiväkotien, koulujen ja vapaa-ajan toimijoiden ympäristökasvatusta

FEE Suomi julkaisee elokuussa 2023 päiväkodeille, kouluille sekä lasten ja nuorten vapaa-ajan toimijoille suunnatut vaikuttavimpien ympäristötekojen listat. Listoihin on kerätty lasten ja nuorten kanssa toteutettavia ympäristötekoja, joilla tavoitellaan ympäristökuormituksen vähentämistä sekä ympäristöön positiivisesti vaikuttamista. Listat...
46 toimijalle myönnettiin Vihreä lippu tunnustuksena merkityksellisestä ympäristökasvatustoiminnasta

Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi on myöntänyt Vihreä lippu –toimikunnan päätöksellä 12.12.2022 Vihreän lipun 17 päiväkodille, 25 koululle, lukiolle tai ammattioppilaitokselle sekä neljälle vapaa-ajan toimijalle osoitukseksi menestyksekkäästä toiminnasta ohjelman parissa. Lisäksi kuusi toimijaa nostettiin kestävälle Vihreä lippu -tasolle erityistunnustuksena pitkäjänteisestä ja kestävästä toiminnasta...
Vihreä lippu lasten vapaa-ajan toiminnan keskiössä

Tamperelainen Lastenkulttuurikeskus Rulla on osallistunut innolla kestävän kehityksen kasvatukseen. Vihreän lipun vapaa-ajan toimijoiden pilottihankkeeseen osallistuminen sai kulttuurikeskuksen sitoutumaan ohjelmaan. Vihreä lippu -ohjelma toimii jo yli 370 toimijan voimalla Suomessa. Joukossa on päiväkotien ja koulujen...
Päiväkoti Kamomillassa innostutaan ajankohtaisesta energia-teemasta

Kestävällä tasolla oleva konkaritalo kertoo yhä jatkuvasta innosta Vihreä lippu toimintaan sekä hyviä vinkkejä teematyöskentelyyn. Vihreä lippu päiväkotina jo 18-vuotta toiminut päiväkoti Kamomilla avasi ovensa Vihreä lippu vieraille energia-teemaisen pajaviikkonsa aikana. Päiväkodissa on käynnissä...
Kokemäen kaupunki kestävälle tielle

Toukokuussa 2022 Vihreässä lipussa tehtiin historiaa, kun ensimmäinen kokonainen kaupunki liittyi mukaan ohjelmaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaikki Kokemäen kaupungin kasvatuksen, koulutuksen vapaa-ajantoimijat lähtevät rakentamaan tahoillaan kestävämmän tulevaisuuden toimintamallia. Jatkossa Kokemäen päiväkodeissa, kouluissa ja nuorisotoimessa...
Osallistujat Suomessa
0
toimijaa0
lasta ja nuorta0
opettajaaOhjelmaan osallistuu Suomessa noin 350 koulua, oppilaitosta, päiväkotia sekä lasten ja nuorten vapaa-ajan toimijaa. Toiminnan vaikutukset ulottuvat myös laajemmalle lasten ja nuorten koteihin sekä lähiympäristöön.

Kansainvälinen ohjelma
0
maata0
koulua0milj.
oppilastaVihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools-ohjelmaa, jonka on kehittänyt ympäristökasvatusjärjestö Foundation for Environmental Education (FEE). YK:n ympäristöohjelma UNEP suosittelee Vihreää lippua.

Kuva: An Taisce / FEE International
© Vihreä lippu - Grön Flagg | Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi ry | Ohjelman tietosuojaseloste ja eväskäytäntö