Ajankohtaista

Kaikki
  • Kaikki
  • Esimerkkejä toiminnasta
  • Uutiset
  • Yleinen

Avoin työpaikka FEE Suomessa: Vihreä lippu -ohjelmajohtajan sijaisuus

ohjelmajohtaja_rekry2

Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi on valtakunnallinen ympäristökasvatuksen asiantuntijajärjestö, joka koordinoi Vihreä lippu –ohjelmaa, kouluttaa opettajia ja kasvattajia, vaikuttaa ympäristökasvatuksen aseman parantamiseksi ja viestii alan ajankohtaisista asioista. Haemme nyt joukkoomme: Vihreä lippu –ohjelmajohtajan sijaista

Vihreän lipun päivänä juhlittiin kestävästi ja hellittiin toisia

kansikuva_2560x1400

Keskiviikkona 2.2. eri puolella Suomea juhlistettiin Vihreää lippua.  Vihreän lipun omaan juhlapäivään kuuluu ”toinen toista” -sanaleikin mukaisesti yhdessä tekeminen ja toinen toisensa muistaminen –  kestävästi Vihreän lipun periaatteita noudattaen. Tänäkin vuonna toisten muistamiseksi ja ilahduttamiseksi järjestettiin sydäntälämmittäviä tempauksia. Kokosimme tähän juttuun muutamia esimerkkejä ilahduttamaan alkukeväänne arkea!

Vihreä lippu myönnettiin 43 toimijalle tunnustuksena ansiokkaasta ympäristökasvatuksesta ja kestävän kehityksen työstä

Vihreä-lippu

Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi myönsi Vihreä lippu -ympäristösertifikaatin tänä syksynä 19 koululle, 23 varhaiskasvatuksen ja yhdelle vapaa-ajan toimijalle osoitukseksi laadukkaasta ympäristökasvatustoiminnasta. Kestävälle Vihreä lippu -tasolle nostettiin viisi toimijaa. Mukana oli 13 ensikertalaista: Brändö lågstadieskola, Minervaskolan ja Zacharias Topeliusskolan Helsingistä, Jäälin koulu ja Perhepäivähoito Luonnossa Kotonaan Meskula ja AnnaTolonen/Annala Oulusta, Kotkan lyseo ja Malmingin päiväkoti Kotkasta, Kultavuoren…

Ympäristöprojekti on voimauttava prosessi

YouthEcoHub_Otaniemenlukio_kasvulaatikoidentekoa

Nuoria Espoon Otaniemen ja Oulun steinerkoulun lukiosta osallistui kansainväliseen Youth Eco Hub -hankkeeseen ja toteutti itse suunnittelemansa ympäristöprojektit. Aktiivisesti mukana olleet 43 nuorta osallistivat mukaan koko oman luokkansa tai ryhmänsä, sekä muuta koulun väkeä – yhteensä noin 150 henkeä. Nuorten ympäristöprojektit sukelsivat kiertotalouden ja luonnonkirjon pariin. Oulussa ankealle koulunpihalle kaivattiin monimuotoisuutta ja projektin tuotoksina syntyi…

Uusi videosarja luonnon monimuotoisuudesta päiväkoti- ja alkuopetusikäisille 

Kansi_yleinen_suomeksi

FEE Suomi on julkaissut uuden lapsille suunnatun Ihme ja kumma -videosarjan luonnon monimuotoisuudesta.   Videosarja kutsuu lapset tutkimaan ja pohtimaan, mitä luonnon monimuotoisuus on, miksi se on tärkeää ja miten sitä voidaan suojella. Kolmiosainen sarja tehtiin Ruohonjuuren ja Ympäristö- ja kuluttajapoliittisen yhdistyksen tuella.    ”Luonnon monimuotoisuuden, eli luonnonkirjon köyhtyminen on yksi aikamme merkittävimmistä ongelmista. On hyvin tärkeää kertoa lapsille luonnosta ja innostaa heitä vaalimaan sitä. Videot tarjoavat…

Biohiiltä ja luonnonkirjoa – Lukiolaiset tekivät kiinnostavia projekteja osana kansainvälistä hanketta

Otaniemen lukiolaiset istuttavat kasveja lukion parvekkeelle.

Espoon Otaniemen ja Oulun steinerkoulun lukiolaiset ovat tehneet tänä keväänä itse suunnittelemansa kiertotaloutta ja luonnonkirjoa edistävät projektit osana kansainvälistä Youth Eco Hub -hanketta. Vihreä lippu koordinoi hanketta Suomessa, ja siihen osallistuu tiimejä myös Virosta, Latviasta ja Venäjältä. Biohiiltä ja bokashi-multaa lukion omalle kasvatusparvekkeelle Otaniemen lukiolaiset suunnittelevat projektin aikana lukioonsa kasvatusparvekkeen, jolla viljellään kasveja sekä vietetään…

Vuoden Vihreä lippu -toimijat tuovat ihailtavaa osallisuutta ympäristökasvatukseen – lue vinkit ja kokemukset!

Vihreä lippu -kerhon sormikuvion asrkartelu ja leikki

Vuoden Vihreä lippu -toimijoiksi valittiin tänä vuonna Nilsiän yhtenäiskoulu ja lukio, Jaakonpuiston päiväkoti sekä Asukaspuisto Fyyri, Asukaspuisto Piennarpiha ja Asukaspuisto Veikonvintti. Palkittuja yhdistää lasten ja nuorten onnistunut osallistaminen ja monipuolinen toiminta kestävän kehityksen tietojen ja taitojen parissa. Vuoden Vihreä lippu -toimijapalkinto on tunnustus esimerkillisestä kestävän kehityksen kasvatuksesta. Palkinto myönnetään vuosittain 2–3 toimijalle, jotka Vihreä lippu…

Laadukasta ympäristökasvatusta: Vihreä lippu myönnettiin 144 toimijalle

Kuva:Lena Ahlroth

Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi myönsi Vihreä lippu -sertifikaatin tänä keväänä 75 päiväkodille, 66 koululle ja lukiolle sekä kolmelle vapaa-ajan toimijalle osoitukseksi laadukkaasta ympäristökasvatustoiminnasta. Lisäksi seitsemän toimijaa nostettiin kestävälle Vihreä lippu -tasolle erityistunnustuksena vakiintuneesta ja pitkäjänteisestä toiminnasta. Ensimmäisen Vihreän lippunsa sai tänä keväänä 30 toimijaa, joista peräti 15 on Kirkkonummelta: Asukaspuisto Fyyri, Asukaspuisto Piennarpiha ja Asukaspuisto Veikonvintti…

Lukiolaisten kansainvälinen ympäristöprojekti käynnistyi: Oulussa ja Espoossa edistetään kiertotaloutta ja luonnonkirjoa

artikkelikuva_baltia

Espoon Otaniemen ja Oulun steinerkoulun lukiolaiset tekevät tänä keväänä kiertotaloutta ja luonnonkirjoa edistäviä projekteja osana kansainvälistä Youth Eco Hub -hanketta. Vihreä lippu koordinoi hanketta Suomessa, ja siihen osallistuu tiimejä myös Virosta, Latviasta ja Venäjältä. Hanke luo nuorille mahdollisuuksia ideoida ja toteuttaa omat ympäristöprojektit sekä vaihtaa kokemuksia kansainvälisesti. Projektien suunnittelu käynnistyi koulutuksilla, joissa nuoret ympäristöaktivistit ja…

Osallistujakyselyn tuloksia: Toiveissa lisää koulutusta ja kokemusten vaihtoa

artikkelikuva_lapsiryhma3

Vihreä lippu -osallistujat pitävät ohjelmaa pääsääntöisesti hyvänä, mutta toivovat ympäristökasvatustyön tueksi lisää koulutusta ja mahdollisuuksia kokemusten vaihtoon, selviää osallistujakyselyn vastauksista. Kysely tehtiin Vihreän lipun kehittämisprojektia varten, ja ohjelmaa kehitetään vastausten perusteella tästä keväästä alkaen. Kysely jaettiin kaikille Vihreä lippu -osallistujille loppuvuodesta 2020, ja siihen vastasi yhteensä 115 osallistujaa. Vastaajat edustivat tasaisesti päiväkoteja, kouluja ja oppilaitoksia.…

Uusi opas ympäristöahdistuksen käsittelyyn lasten ja nuorten kanssa

opas_ymparistoahdistukseen_artikkelikuva

Vihreää lippua koordinoiva Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi on koonnut uuden oppaan, joka antaa eväitä ympäristöahdistuksen ymmärtämiseen sekä käsittelyyn lasten ja nuorten kanssa. Varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen suunnattu Pieni opas ympäristöahdistukseen on tuotettu osana Ympäristöahdistuksen mieli -hanketta. Opasta kannattaa hyödyntää Vihreä lippu -toiminnassa! ”Elämme keskellä ympäristökriisiä, jonka ilmentymiä ilmaston lämpeneminen ja luonnonkirjon köyhtyminen ovat. Ympäristökysymyksiä  tulee käsitelellä myös…

Vihreän lipun päivänä ilahdutettiin toisia hauskoilla tempauksilla

karhumaenpk3_vihreanlipunpaiva2021

Päiväkodit ja koulut ympäri Suomen järjestivät Vihreän lipun päivänä 2.2. ihastuttavia tempauksia toisten muistamiseksi. Vuosittain vietettävän päivän juhlintaan kuului tänäkin vuonna perinteiden mukaisesti toisten ilahduttaminen sekä ajan viettäminen yhdessä, kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. Kokosimme tähän juttuun päivän tempauksia.

Vihreä lippu | FEE Suomi
Lintulahdenkatu 10, 5. krs
00500 Helsinki

+358 45 123 8419
vihrealippu@feesuomi.fi

Tilaa uutiskirje

Saat ympäristökasvatuksen kiinnostavimmat koulutukset, tapahtumat, materiaalit ja tutkimusuutiset näppärästi sähköpostiisi! Tietosuojaselosteemme löytyy tästä.