Vuoden 2022 Vihreä lippu -toimijat toteuttavat sitoutunutta ja kekseliästä ympäristökasvatustyötä – lue vinkit ja terveiset!

Vuoden 2022 Vihreä lippu -toimijoiksi valitut Hämeenkyrön Kirkonkylän päiväkoti, Elimäen yhtenäiskoulu ja Billnäs skola ovat onnistuneet toteuttamaan haasteiden ja rajoitustenkin keskellä esimerkillistä Vihreä lippu -toimintaa. Palkittuja yhdistää lasten ja nuorten onnistunut osallistaminen ja koko yksikön vahva sitoutuminen kestävään ympäristökasvatustyöhön.   Vuoden toimija -palkitut toteuttavat erityisen ansiokasta Vihreä lippu -toimintaa koko Suomen mittakaavassa. Palkinto myönnetään vuosittain…

Lue lisää

150 toimijalle myönnettiin Vihreä lippu tunnustuksena merkityksellisestä ympäristökasvatustoiminnasta

Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi on myöntänyt Vihreä lippu –toimikunnan päätöksellä 16.5.2022 Vihreän lipun 67 päiväkodille, 75 koululle ja lukiolle, yhdelle kansainväliselle koululle sekä seitsemälle vapaa-ajan toimijalle osoitukseksi menestyksekkäästä toiminnasta ohjelman parissa. Lisäksi neljä toimijaa nostettiin kestävälle Vihreä lippu -tasolle erityistunnustuksena pitkäjänteisestä ja kestävästä toiminnasta ympäristön hyväksi. Ensimmäisen Vihreän lippunsa sai tänä keväänä 20 toimijaa: Degerö lågstadieskola,…

Lue lisää

Vihreän lipun päivänä juhlittiin kestävästi ja hellittiin toisia

Keskiviikkona 2.2. eri puolella Suomea juhlistettiin Vihreää lippua.  Vihreän lipun omaan juhlapäivään kuuluu ”toinen toista” -sanaleikin mukaisesti yhdessä tekeminen ja toinen toisensa muistaminen –  kestävästi Vihreän lipun periaatteita noudattaen. Tänäkin vuonna toisten muistamiseksi ja ilahduttamiseksi järjestettiin sydäntälämmittäviä tempauksia. Kokosimme tähän juttuun muutamia esimerkkejä ilahduttamaan alkukeväänne arkea!

Lue lisää

Vihreä lippu myönnettiin 43 toimijalle tunnustuksena ansiokkaasta ympäristökasvatuksesta ja kestävän kehityksen työstä

Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi myönsi Vihreä lippu -ympäristösertifikaatin tänä syksynä 19 koululle, 23 varhaiskasvatuksen ja yhdelle vapaa-ajan toimijalle osoitukseksi laadukkaasta ympäristökasvatustoiminnasta. Kestävälle Vihreä lippu -tasolle nostettiin viisi toimijaa. Mukana oli 13 ensikertalaista: Brändö lågstadieskola, Minervaskolan ja Zacharias Topeliusskolan Helsingistä, Jäälin koulu ja Perhepäivähoito Luonnossa Kotonaan Meskula ja AnnaTolonen/Annala Oulusta, Kotkan lyseo ja Malmingin päiväkoti Kotkasta, Kultavuoren…

Lue lisää

Ympäristöprojekti on voimauttava prosessi

Nuoria Espoon Otaniemen ja Oulun steinerkoulun lukiosta osallistui kansainväliseen Youth Eco Hub -hankkeeseen ja toteutti itse suunnittelemansa ympäristöprojektit. Aktiivisesti mukana olleet 43 nuorta osallistivat mukaan koko oman luokkansa tai ryhmänsä, sekä muuta koulun väkeä – yhteensä noin 150 henkeä. Nuorten ympäristöprojektit sukelsivat kiertotalouden ja luonnonkirjon pariin. Oulussa ankealle koulunpihalle kaivattiin monimuotoisuutta ja projektin tuotoksina syntyi…

Lue lisää

Uusi videosarja luonnon monimuotoisuudesta päiväkoti- ja alkuopetusikäisille 

FEE Suomi on julkaissut uuden lapsille suunnatun Ihme ja kumma -videosarjan luonnon monimuotoisuudesta.   Videosarja kutsuu lapset tutkimaan ja pohtimaan, mitä luonnon monimuotoisuus on, miksi se on tärkeää ja miten sitä voidaan suojella. Kolmiosainen sarja tehtiin Ruohonjuuren ja Ympäristö- ja kuluttajapoliittisen yhdistyksen tuella.    ”Luonnon monimuotoisuuden, eli luonnonkirjon köyhtyminen on yksi aikamme merkittävimmistä ongelmista. On hyvin tärkeää kertoa lapsille luonnosta ja innostaa heitä vaalimaan sitä. Videot tarjoavat…

Lue lisää

Biohiiltä ja luonnonkirjoa – Lukiolaiset tekivät kiinnostavia projekteja osana kansainvälistä hanketta

Otaniemen lukiolaiset istuttavat kasveja lukion parvekkeelle.

Espoon Otaniemen ja Oulun steinerkoulun lukiolaiset ovat tehneet tänä keväänä itse suunnittelemansa kiertotaloutta ja luonnonkirjoa edistävät projektit osana kansainvälistä Youth Eco Hub -hanketta. Vihreä lippu koordinoi hanketta Suomessa, ja siihen osallistuu tiimejä myös Virosta, Latviasta ja Venäjältä. Biohiiltä ja bokashi-multaa lukion omalle kasvatusparvekkeelle Otaniemen lukiolaiset suunnittelevat projektin aikana lukioonsa kasvatusparvekkeen, jolla viljellään kasveja sekä vietetään…

Lue lisää

Vuoden Vihreä lippu -toimijat tuovat ihailtavaa osallisuutta ympäristökasvatukseen – lue vinkit ja kokemukset!

Vihreä lippu -kerhon sormikuvion asrkartelu ja leikki

Vuoden Vihreä lippu -toimijoiksi valittiin tänä vuonna Nilsiän yhtenäiskoulu ja lukio, Jaakonpuiston päiväkoti sekä Asukaspuisto Fyyri, Asukaspuisto Piennarpiha ja Asukaspuisto Veikonvintti. Palkittuja yhdistää lasten ja nuorten onnistunut osallistaminen ja monipuolinen toiminta kestävän kehityksen tietojen ja taitojen parissa. Vuoden Vihreä lippu -toimijapalkinto on tunnustus esimerkillisestä kestävän kehityksen kasvatuksesta. Palkinto myönnetään vuosittain 2–3 toimijalle, jotka Vihreä lippu…

Lue lisää

Laadukasta ympäristökasvatusta: Vihreä lippu myönnettiin 144 toimijalle

Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi myönsi Vihreä lippu -sertifikaatin tänä keväänä 75 päiväkodille, 66 koululle ja lukiolle sekä kolmelle vapaa-ajan toimijalle osoitukseksi laadukkaasta ympäristökasvatustoiminnasta. Lisäksi seitsemän toimijaa nostettiin kestävälle Vihreä lippu -tasolle erityistunnustuksena vakiintuneesta ja pitkäjänteisestä toiminnasta. Ensimmäisen Vihreän lippunsa sai tänä keväänä 30 toimijaa, joista peräti 15 on Kirkkonummelta: Asukaspuisto Fyyri, Asukaspuisto Piennarpiha ja Asukaspuisto Veikonvintti…

Lue lisää